Parin viikon "pakollinen" kalastustauko oli onneksi loppunut ja oltiin menossa kuhapilkille. Automatkalla jutun aiheena oli jälleen kerran kiekko ja miten edelliset pelit olivat menneet. Ehdotinkin pojille, että pidetään tulevan klassikko-ottelun kuhaversio jäällä ja päästään tarkistamaan, kuka on alkutalven kuhakingi. Pojat mutisivat hiljaa autossa, jonka ymmärsin myöntäväksi vastaukseksi.
Kun päästiin jäälle, niin todettiin, että onneksi lumi ja vesi on vähän pudonnut ja liikkuminen jäällä oli siedettävää. Jää oli välillä lähes teräsjään tuntuista, mutta erityisesti vähänkään matalammassa todella tahmeaa. Nyt on jo oikeat Mora Nova kairakelit!
Syönti tuntui olevan kohdallaan, kun jo aloitusluukusta nostin hyvän kalan jäälle.Pojilla taas oli hiljaisempaa, joten talviklassikon voittajasta ei jäänyt epäselvää. Kokonaan toinen asia on miten käy ensi viikonloppuna Stadikalla!


