Suodata pron perusteella :
Suodata tai valitse merkin perusteella :
<< < 1 2 3 > >>
Photo

Viikonlopun pelastus

kuka

Antti Heinonen

Julkaistu

09-05-2016

Pitkään jatkunut korkeapaine ja aurinkoinen pilvetön taivas eivät varsinkaan keväällä ole hauenkalastajan toivekeli. Mutta rakkaan harrastuksen pariin on mentävä silloin, kun pääsee kelistä riippumatta! Viime viikoloppu ei tässä suhteessa ollut mitenkään poikkeuksellinen varsinkin, kun helatorstai tarjosi ylimääräisen vapaapäivän. Kalatus oli juurikin niin vaikeata kuin saattoi odottaa, tapahtumat olivat kortilla. Vaikeina päivinä pitää löytyä ennakkoluulottomuutta erilaisten...

Photo

Kauden 2016 tavoitteista

kuka

Antti Heinonen

Julkaistu

28-04-2016

Kalastuskausi 2016 on alkanut! Aktiivisena kalamiehenä asetan itselleni aina tavoitteita. Haasteiden voittaminen lisää touhun mielekkyyttä ja pitää motivaation sopivasti yllä. Yksi tavoitteista on nyt saavutettu Saksasta, Ruotsista ja Suomesta saadulla metrin ylittävällä hauella.

Photo

Ennakkoluulottomuus on monesti kalastuksessa oikotie onnistumisiin

kuka

Antti Heinonen

Julkaistu

27-02-2016

Vuosi tuli avattua taas Saksan Rügenissä, yhdessä hauenkalastuksen paratiiseista. Kelit olivat jokseenkin haastavat vaihdelleen todella kovasta tuulesta aina aurinkopläkään. Suomalaisporukallemme nousi kuitenkin lähes kaksikymmentä metrinkalaa ja yksi kerhokalakin veneeseen; ei siis huono reissu. Varsinkin, kun ensikertalaisia oli yli puolet porukasta. Monet ensikertalaiset maksoivat taas oppirahansa huolimatta huolellisesta briifauksesta; omat paikkaan sopimat...

Photo

Luottovieheet

kuka

Antti Heinonen

Julkaistu

13-02-2016

McHybrid big Uskomattoman monipuolinen viehe, joka yhdistää kovan vieheen kestävyyden ja pehmeän vieheen kalastavuuden. Monipuolisuutta lisäävät kaksi vaihtoehtoista erilaisen uintiliikkeen ja syvyyden antavaa kiinnityslenkkiä ja mahdollisuus vaihtaa pehmeää häntää vaikka eri väriseksi. Mc Hybrid pitää räminäkuuliensa vuoksi uidessaan kovaa ääntä ja tämä on erityisesti sameissa vesissä hyvä asia. Lisäksi Claes "Svartzonker" Claessonin luoma värikartta on upea ja kalast...

Photo

Uutta heittokalastuskautta odotellessa

kuka

Antti Heinonen

Julkaistu

05-01-2016

Pelkästään ulos katsomalla ja säätiedotuksia tutkimalla havaitsee hauen heittokalastuskauden olevan tältä erää loppu täällä Suomessa. Henkilökohtaisesti seuraava haukireissuni suuntautuu helmikuun loppupuolella Rügeniin, Saksaan. Siellä kevät on silloin pidemmällä ja hauki valmistautuu jo kutuhommiin. Rügenissä hauki onkin tämän vuoksi täysin rauhoitettu maaliskuun alusta aina vappuun. Keväällä ennen kotimaisen kauden alkua tulee taas tehtyä muutama reissu Ruotsiin; si...

Photo

Matkailu avartaa

kuka

Antti Heinonen

Julkaistu

14-12-2015

Itsenäiyyspäivän jälkeinen viikko tuli taas vietettyä hauenkalastuksen eurooppalaisessa pääkaupungissa, Rügenissä. Toki kotimaassakin kausi puskee vielä urakalla niskaan, mutta uudet kalapaikat ja matkailu avartavat mukavasti mieltä. Erilaisista kalastustavoista kannattaa aina ottaa oppia, kuten myös uusien kalakavereiden kokemuksistakin. Nykyisen hauenkalastuksen uusin trendi, isot kumivieheet, on juurikin kotoisin Rügenistä. Suosituiksi tulevat kalastusmuodot tietty ...

Photo

Sometusta.....

kuka

Antti Heinonen

Julkaistu

01-12-2015

Sosiaalista mediaa selatessa saattaa keskiverto kalamiehen vallata ahdistus ja tunne omasta osaamattomuudestaan; keskusteluryhmät pursuavat kuvia ja raportteja isoista kaloista päivä toisensa jälkeen. Omat saavutukset kalpenevat armotta moiselle some-suitsutukselle. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että kaikki upeat saaliit eivät jatkuvasti putoile samoille kavereille. Kun vesillä on paljon väkeä kalastamassa, aina joku saa komean kalan. Epäonnistumiset harvemmin päätyvät nett...

Photo

Ajatuksia hauenkalastuksesta

kuka

Antti Heinonen

Julkaistu

23-11-2015

Välineiden tulee olla oikeat sellaiseen kalastukseen, jota aiot harjoittaa. Isoa haukea tavoiteltaessa vapojen tulee olla riittävän jänteviä; niissä on oltava koukutuksen edellyttämää voimaa ja väsytyksessä tarvittavaa ponnekkuutta. On parempi, että kalastaja päättää tanssiaskeleet saaliin sijaan. Myös kelan on oltava kooltaan sellainen, että siihen mahtuu riittävästi oikean paksuista siimaa. Lisäksi siinä on oltava sopivasti kelausvoimaa, että isompiakin uistimia jaks...

Photo

Uistinämpärit säästävät koukkuja

kuka

Antti Heinonen

Julkaistu

18-11-2015

Uistinämpäri perälaudan ulkopuolella Uistinämpärit veneen laidalla   Uistinämpärit ovat kätevä tapa varastoida kookkaita haukiuistimia. Ämpäreissä vieheet on helppo kantaa veneelle ja kalastuksen jälkeen takaisin säilöön seuraavaa reissua odottamaan. Uistimet on hyvä huuhdella suolavedessä uittamisen jälkeen makealla vedellä koukkujen ruostumisen välttämiseksi. Uistinämpäreissä tämäkin onnistuu kätevästi, koska ämpäreiden pohjassa on reikiä, joista sinne tullu...

Photo

Kuinka närppivän hauen saa koukutettua?

kuka

Antti Heinonen

Julkaistu

03-11-2015

Isoilla kumisilla vieheillä kalastettaessa hauki saattaa seurata uistinta pitkäänkin ja sitten näykkäistä sitä pyrstöstä. Kalan voi saada iskemään uudestaan ja kunnolla kelaamalla tärpin jälkeen nopeasti useampi kammenkierros, pysähdys ja taas muutema nopea kierros ja pysäytys. Monesti hauki iskee voimalla uistimen lähtiessä taas liikkeelle, "karkuun". Hauen puraisun jälkeinen pyrähdys imitoi saaliin pakenemista. Pysähdyksellä viestitetään pedolle, että ensimmäinen isku vahin...